tiistai 25. lokakuuta 2011

Apostolinen eurouskontunnustus


On hyökättävä impivaaralaisuutta vastaan. On puolustettava demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa Euroopassa ja ryhdyttävä toimiin taloudellisen tasapainon palauttamiseksi. On palautettava usko eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen.

Tällaisia pompöösejä lauseita löytyi viime perjantaina Hesarin A-osion takakannesta otsikolla ”Vetoomus eurooppalaisen demokratian ja yhteiskuntarauhan puolesta”. Vetoomuksen taustalta on kansakuntamme creme de la creme, joka on nähtävästi hyvin hyvin huolissaan Euroopan tulevaisuudesta. Eikä siinä mitään. Hienoa, että isokenkäiset ovat vihdoin havahtuneet tilanteen vakavuuteen ja päättäneet korjata asian.

Huvittavaa tässä hyvin sisustetuissa huoneissa koko elämänsä viettäneiden viikonloppuritareiden vetoomuksessa on kuitenkin se, että alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti se paljastaa EU:n suurimman ongelman: liian paljon suuria sanoja, ylevyyttä ja abstraktioita, liian vähän konkretiaa, maalaisjärkeä ja todellisuuden tajua. Vetoomuksen tekstin voisi helposti kopioida minkä tahansa EU:n perussopimuksen johdantoon, eikä kukaan huomaisi mitään eroa. Näin vieraantunutta on maanosamme eliitti. Se tarjoaa lääkkeeksi taudin aiheuttajaa.

Älkääkä nyt käsittäkö minua väärin. En ole vaatimassa tankkeja Ateenan kaduille, vaan päinvastoin rakastan yli kaiken vapautta, demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa vetoomuksen kirjoittajien tavoin. Haluan vain muistuttaa, että abstraktioiden tasolla meidän on aina helppo olla yhtä mieltä. Suurin osa meistä haluaa vapautta ja demokratiaa, mutta ongelmat ilmaantuvat silloin, kun näiden termien sisältöä ruvetaan määrittelemään. Onko esimerkiksi EU demokraattinen? Onko kansalaisilla tarpeeksi mahdollisuuksia sanoa mielipiteensä EU:n tulevaisuudesta? Onko kansalaisten mielipidettä kunnioitettu EU:n perussopimuksia solmittaessa?

Maailmanhistoria on täynnä demokratian ja vapauden nimissä tehtyä riistoa. Nytkin meneillään olevan kriisin pahimmat häviäjät ovat kaikista heikoimmassa asemassa olevat. Silti eliitti ei puhu heidän, vaan pankkien pelastamisesta. Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Tällaisessa demokratiassa en näe juurikaan puolustettavaa.

Synkästä kritiikistäni huolimatta uskon EU:hun. Sen saavutukset ovat yhtä kiistattomat kuin sen epäonnistumiset. Jo pelkkä sodan korvaaminen yhteistyöllä, olkoon se kuinka kallista tai byrokraattista tahansa, riittää argumentiksi EU:n puolesta hamaan tulevaisuuteen. Päivälle rauhaa on mahdotonta laittaa hintalappua. Sen vuoksi EU:n ei soisi kaatuvan talouskriisiin.

Lopuksi haluan tunnustaa eurouskoni koko seurakunnalle. Tällä uskontunnustuksella pyrin ilmaisemaan uskoni EU:n tulevaisuuteen ja sen tärkeimpiin opinkappaleisiin. Tämä uskontunnustus on apostolisessa hengessä syntynyt tarpeesta puolustaa EU:ta valheellisia syytöksiä ja epäluuloja vastaan, mutta myös tarpeesta kannustaa rakentavaan kritiikkiin ja uusiin avauksiin. Meillä kansalaisilla on valta ja voima muuttaa EU haluamaksemme, iankaikkisesti.


Minä uskon eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen,
neljään vapauteen, Maastrichtin sopimukseen,
EU:n ja euron luojaan,
ja EU-konventtiin,
EU:n perustuslailliseen sopimukseen,
joka sikisi lehmänkaupoista,
syntyi Valéry Giscard d’Estaingin kynästä,
kärsi Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten aikana,
hylättiin,
kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi toisena vuonna kuolleista,
astui ylös hallitusten väliseen konferenssiin Lissabonissa,
allekirjoitettiin,
hylättiin,
otsikoitiin uudelleen,
allekirjoitettiin,
hyväksyttiin,
ja viimein ratifioitiin,
istuu markkinavoimien, kansainvälisen pääoman, Kaikkivaltiaan,
teräsnyrkin alla
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
velkojia ja velallisia.

Ja pyhään talousliiton henkeen,
pyhän yhteisen kilpailukyvyn,
pyhäin keskinäisriippuvuuden,
velkojen anteeksiantamisen,
tähtilipun ylösnousemisen
ja iankaikkisen unionin.

maanantai 3. lokakuuta 2011

"Kirjasyksyn" sanapilvi

Wordle: wordle-tyyli
Nykyisin ihmisillä on ainakin kaksi vaihtoehtoista tapaa analysoida laajoja tekstimassoja, kuten tutkimuksia, romaaneja tai asiakirjoja: Perinteinen tyyli ja Wordle-tyyli.

Perinteisen tyylin tuntevat kaikki. Se tarkoittaa tekstien läpi lukemista, muistiinpanojen tai muiden luokittelujen tekemistä (miellekartat etc.) ja lopulta kokonaiskäsityksen muodostamista aineistosta.

Wordle-tyyli taas tarkoittaa tekstimassan syöttämistä tekniseen sovellukseen nimeltä Wordle, joka muodostaa tekstissä esiintyvistä sanoista ’kauniita sanapilviä’ (beautiful word clouds). Tekstissä useimmin toistuvat sanat pomppaavat esiin muusta pilvestä suurennettuina ja lihavoituina. Siten jos Wordleen syöttää esimerkiksi maailman eniten myyneen romaanin ja pilvestä esiin pomppaavat sanat ovat uskonto, Graalin malja, temppeliherrat ja Maria Magdalena, kannattaa tarkkaan harkita näiden sanojen upottamista omaankin kirjoitukseensa.

Wordle-tyylin etuja Perinteiseen tyyliin verrattuna on helppo luetella. Ensinnäkin Wordle-tyyli säästää tajuttomasti aikaa. Pitkäveteisen lukemisen ja muistiinpanojen tekemisen voi unohtaa. Toiseksi Worldle-tyyli vähentää stressiä. Analyysin teko sujuu helposti kuin kanavan vaihto. Kolmanneksi Worldle-tyyli säästää luontoa. Tuhannet ja taas tuhannet pdf:t jäävät tulostamatta, koska lukemisen voi jättää väliin ja tehdä kaiken tarvittavan leikkaamalla ja liimaamalla. Wordle-tyyli siis edesauttaa paperittomaan toimistoon siirtymistä. Neljänneksi Wordle-tyyli tuottaa visuaalista lisäarvoa. Sanoista muodostuvat pilvet ovat kauniita ja niitä on mahdollisuus muokata aina vaan kauniimmaksi. Käytännössä rajana on vain taivas. Huolella tuunatut sanapilvet tekevät Power Point-esityksistä asioiden korostamisen todellisia voimannäytteitä.

Puhtaan instrumentaalisesti ajatellen ainoa asia missä Perinteinen tyyli peittoaa Wordle-tyylin, on analyysin laatu. Aineiston manuaalisen läpikäynnin ja luokittelun avulla on eittämättä mahdollisuus esittää syvällisempiä näkökulmia kuin Wordle-tyylillä, mutta onko mitään puuduttavampaa kuin syvälliset näkökulmat. Nehän vain pilaavat tunnelman kuin kananmunapieru kokoushuoneen ilman. Ei tämä maailma pyöri syvällisellä ajattelulla vaan toiminnalla, äksönillä, ja äksönin apuvälineeksi Wordle on mitä mahtavin työkalu. Kysykää vaikka Helsingin Sanomien toimitukselta.

Minä kuuluin pitkään niiden inhottavien saivartelijoiden ja tunnelman pilaajien joukkoon, jotka nauttivat vanhasta kunnon laadukkaasta analyysistä. Pidin Tolstoista raakana nautittuna, enkä kavahtanut pierun hajua neukkarissa. Ajattelin, että vanha pieru puhdistaa ilman. Sen vuoksi päätin hypätä ”kirjasyksyynkin” Perinteisellä tyylillä, kirjoja lukien ja analysoiden.

Varsin pian kuitenkin huomasin, että vaikka kirjojen lukeminen maistui edelleen, analyysin tekeminen tuotti suurta tuskaa. Siirtymä teesistä synteesiin ei onnistunut vanhaan tapaan. Sen sijaan huomasin tekeväni kerta toisensa jälkeen tyylitellympiä miellekarttoja, jotka vielä syntyivät päivä päivältä nopeammin. Joissakin korostin sanoja isommilla kirjaimilla, toisissa värein ja paksunnuksin. Yhden kehystin vessan seinälle, toisen liimasin kirjan kanteen.

”Mistä näitä miellekarttoja oikein tulee”, mietin, kun jo kahdeskymmenes kirja peräkkäin päätyi ryhdikkäänä avainsanojen kokoelmana paperille herättämättä sen kummempaa aivovärinää. Päätin kerätä kaikki koostamani miellekartat makuuhuoneen lattialle ja muodostaa siten kokonaiskäsityksen tilanteesta. Pikkuhiljaa totuus rupesi piirtymään tajuntaani. Olin antanut pikkusormeni pirulle tunnetuin seurauksin.

Tuosta hetkestä asti olen ollut pilvessä, sanapilvessä. Maalaan maailmaani isoilla värikkäillä pensseleillä ja vien analyysini vain niin pitkälle kuin on esteettisessä mielessä järkevää. Esimerkiksi ”kirjasyksyn” kirjoista olen kirjannut ylös sanat maahanmuutto, kerjäläiset, talous, media ja perussuomalaiset - kaikki jättimäisillä kirjaimilla mustalle paperille. Sanojen perusteella voisi arvella ”kirjasyksyn” olevan pullollaan painavaa yhteiskunnallista asiaa, mutta se jääköön muiden huoleksi. Täällä sanapilvessä asiat ja oleminen ovat kevyitä, ajoittain jopa sietämättömän kevyitä.