Arroganssin ja ignoranssin petollinen yhdistelmä

Mitä helvettiä olen taas mennyt kirjoittamaan?

Sivu täynnä referaattimaista sontaa, muotoon pakotettuja mielipiteitä, joilla selvästi yritän osoittaa olevani nokkela. Ihan kuin olisin vasta eilen oppinut ajattelemaan ja saanut pakonomaisen tarpeen toitottaa sen koko maailmalle. Iskikö minuun Tuomas Enbuske syndrooma? Laajasalon opiston kuuluisimman intellektuellin mukaan nimetty tauti, jonka oireisiin kuuluu teinimäinen näsäviisastelu, sairaalloinen pätemisen tarve, vinksahtanut maailmankuva ja suuruudenhullu tarve pitää pilkkanaan koko tiedeyhteisöä. Enkö todella ole oppinut sen vertaa?

Deletoin kaiken ja aloitan alusta.

Sillä se, mitä todella aioin sanoa, tai oikeastaan kysyä, on hyvin yksinkertaista: kannattaako talouden tai politiikan asiantuntijoiden arvioihin tulevaisuudesta luottaa?

Tämä kysymys on vaivannut minua jo tovin. Se heräsi, kun eurokriisi julistettiin alkaneeksi (vai oliko se silloin vielä finanssikriisi, väliäkö tuolla?) ja televisioon oli kutsuttu liituraitapukuinen ekonomi kertomaan, mistä on kysymys. Hän oli itsevarman oloinen eikä takellellut sanoissaan: ”Nyt on tärkeintä pyrkiä välttämään douple-dip”, hän sanoi.

Muistan silloin jo miettineeni, että miksi tämä mies on täällä nyt? Miksei hän ollut täällä puoli vuotta aikaisemmin kertomassa kuinka tämä kriisi vältetään, jos kerran tietää noin hyvin.

Toisaalta mietin myös sitä, miksi en muistanut yhtään yhteiskuntatieteilijää, joka olisi ennustanut arabikevään synnyn. Mieleen tuli kyllä monta, jotka jo levottomuuksien syttymisen jälkeen astuivat rinta rottingilla televisiokameroiden eteen kertomaan, kuinka kaikki oli itse asiassa nähtävissä jo vuosia sitten.

Mikseivät he sitten sanoneet sitä vuosia sitten, jos kerran tiesivät? Tai miksei kukaan politologi puhunut jytkystä jo vuonna 2009, jos kerran kaikki merkit lähiöissä ja maaseudulla kyteneeseen kapinaan olivat jo olemassa? Kysynpä vaan, kuten netissä tavataan sanoa.

Tulin yhä epäilevämmäksi luettuani Nassim Nicolas Talebin kirjan Musta joutsen – erittäin epätodennäköisen vaikutus. Siinä kerrotaan psykologi Philip Tetlockin tutkimuksista, joissa politiikan ja talouden asiantuntijoiden kyky ennustaa lähitulevaisuuden tapahtumia oli laitettu testiin. Tutkimuksien tulokset olivat karua luettavaa: Ensinnäkin asiantuntijoiden virhetasot olivat monta kertaa heidän omia arvioitaan korkeammat. Sen lisäksi tohtorikoulutettujen asiantuntijoiden kyky arvioida tulevia tapahtumia ei ollut tavallisia kaduntallaajia parempi. Monet asiantuntijat siis osoittautuvat ei-asiantuntijoiksi, joiden korkea itseluottamus ei vastannut sen paremmin heidän osaamistaan kuin arvostustaan.

Mitä tällaisista tutkimustuloksista pitäisi ajatella?

Pitäisikö ajatella, että ainakin kaikilta talouden ja politiikan asiantuntijoilta tulisi riistää asiantuntijan titteli ja status ennen kuin heidän tuloskorttinsa on tarkastettu ja kelvolliseksi todistettu?

Ei kai sentään. Kyseessä on kuitenkin vain yksittäinen tutkimus. Silti suosittelen, että jokainen laittaa jatkossa asiantuntijoina esiintyvät tyypit – erityisesti liituraitapukuihin pukeutuneet ekonomit – tarkempaan syyniin. Nassim Nicolas Taleb nimittäin väittää, että aloilla, joilla tulevaa pyritään ennakoimaan toistumattomasta ja ainutkertaisesta historiasta johdetuin mallein, on jatkuva asiantuntijaongelma. Asiantuntijat ovat hyviä ennustamaan tapahtumia, jotka noudattavat heidän teorioitaan ja mallinnuksia, mutta täysin avuttomia tilastollisesti vieraiden ilmiöiden kanssa. He kuvittelevat, että maailmassa on vain valkoisia joutsenia ja ovat puulla päähän lyötyjä, kun musta joutsen sitten ilmestyykin jostain.

Kuitenkin lähes kaikki yhteiskunnallisesti merkittävät ilmiöt ovat harvinaisia suuria shokkeja, mustia joutsenia, joilla on pitkäaikaisia vaikutuksia. Sen takia meillä olisi paljon enemmän opittavaa niistä, kuin mallien mukaisista ”normaaleista tapahtumista”, valkoisista joutsenista.

Oppimista kuitenkin harvoin tapahtuu. Sitä estää arroganssin ja ignoranssin petollinen yhdistelmä, kuten Erkki Liikanen hienosti kiteytti eräässä eurokriisiä käsitelleessä keskustelutilaisuudessa. Ihmiset ovat mestareita itsensä pettämisessä ja itsetuntonsa suojelussa. Sen sijaa, että virhearvioille ja oman kompetenssin puutteelle etsittäisiin syitä, keksitään erilaisia jälkikäteisperusteluja sille, kuinka kuitenkin oltiin ”melkein oikeassa”.  Kunnia otetaan oikeaan osuneista ennustuksista, mutta vastuu vääristä sysätään olosuhteille. Se on typerää, mutta niin me ihmiset vain tunnumme toimivan.

Eurokriisi on lukuisien muiden talouskriisien tavoin oiva esimerkki arroganssin ja ignoranssin petollisesta yhdistelmästä. Jälleen kerran samat tyypit, jotka eivät ensin nähneet mitään merkkejä kriisistä, ovat saapuneet lehtien palstoille esittämään vakuuttavia jälkikäteisperusteluja siitä, kuinka kriisi itse asiassa oli nähtävissä jo vuosikymmen sitten (Anne Brunilan haastattelu Helsingin Sanomissa tästä yhtenä irvokkaimmista esimerkeistä). Yhdenkään merkittävän asiantuntijan en muista tulleen julkisuuteen toteamaan, että pahus vie, me mokasimme taas. Yhdenkään en muista antaneen lausuntoa, jossa olisi tunnustettu, että analyyseissä käytetyt kehikot olivat puutteellisia, jättivät merkittävät osat kompleksista ihmisten toimintaa huomioimatta ja sen vuoksi yhteiskunnallis-taloudellisten päätöksenteon tueksi ei pystytty tarjoamaan hyödyllistä tietoa. Yhdenkään en muista esittäneen pahoittelua tai lupausta siitä, että puutteellisia menetelmiä muutetaan ja esitettyihin arvioihin lisätään jatkossa selkeämpiä varauksia.

Voi olla, että puhun täydellisen tietämättömyyden tuomalla itsevarmuudella, mutta minusta tuntuu, että emme yksinkertaisesti voi koskaan tietään tarpeeksi tehdäksemme ympäröivästä todellisuudesta järjestelmällisen, selkeän ja ennustettavan. Tietomme ovat aina puutteellista ja juuri se, mitä emme vielä tiedä, saattaa olla paljon merkityksellisempää, kuin se, minkä jo tiedämme. Sen vuoksi maailman kompleksisuus tulisi ottaa kaiken toiminnan lähtökohdaksi, varautua ennakoimattomiin seurauksiin – expect the unexpected, niin kuin Amerikassa sanotaan – ja muistaa aina suuria suunnitelmia tehdessämme, että jotain elintärkeää saattaa aina jäädä huomioimatta. Tapaus Talvivaara lienee opettanut tästä meille jotain.

Mutta palatakseni vielä alussa esittämääni kysymykseen: kannattaako politiikan ja talouden asiantuntijoiden arvioihin tulevaisuudesta luottaa?

Rehellisesti sanottuna, en tiedä. Pyrkimällä vastaamaan tähän kysymykseen tyhjentävästi, tekisin vain itseni yhtä naurettavaksi, kuin nuo tuhannet testosteronia pursuvat pankeissa työskentelevät nuoret ekonomimiehet, jotka luulevat ymmärtävänsä jotain oleellista tämän maailman toiminnasta ymmärtämällä jotain taloudesta. Heidän itsevarmuutensa on vain osoitus heidän tietämättömyydestään.

Siksi totean vain latteasti, että olkaa kriittisiä hyvät ihmiset. Korkea koulutus, hieno titteli ja tyköistuva puku ei ole tae paremmasta ymmärryksestä. Etenkään, jos vasemman ranteen ympärille on kiedottu Power Balance-ranneke, kuten oman pankkini sijoistusasiantuntijalla.

Pyrrhoksen voitto

Tuttu tilanne Facebookista: joku esittää väitteen, jossa vaaditaan jotain tolkkua talouden nykymenoon. Sanotaan nyt vaikka, asettuu puolustamaan kansainvälistä rahoitusmarkkinaveroa.

Ensin saapuvat paikalle samanmieliset, tykkäämään. Yhdessä päivitellään pahaa maailmaa.

Mutta sitten paikalle saapuu libertaari. Hän toteaa heti alkuun, että ihan kauniita ajatuksia, mutta eivät vain toimi käytännössä. Tällaiset toimet heikentävät likviditeettiä, joka tulee näkymään ruuan ja tarvikkeiden hintojen nousuna, mistä kärsivät viime kädessä kuluttajat.

Kysyt perusteluja ja viittaat tutkimuksiin, joissa asiaa on juuri tutkittu. Niissä asia nähtiin toisin.

Libertaari vastaa, että juu juu, onhan noita tutkimuksia. Tutkimuksista saadaan aina sellaisia kuin halutaan. Niiden varaan ei kannata laskea.

Kysyt libertaarilta, mihin hän sitten perustaa väitteensä?

Päivänselvään logiikkaan, hän vastaa. Maailma muuttuu, mutta ihmisluonne ei. Ihmisluonnetta ei voi hallita, kontrolloida tai pakottaa. Näin sanoi jo Ludvig von Mises vuonna 1949 kirjassaan Human Action.

Tivaat edelleen faktoja näiden väitteiden taakse. Et halua, että väittely typistyy varjonyrkkeilyksi.

Libertaari toteaa, että faktoja ei ole, mutta lupaa selittää ajattelunsa logiikan: Pääoma menee sinne, missä se on turvassa ja sen on järkevä olla. Tässä tapauksessa pankit siirtyvät maihin missä välitystoimintaa on järkevä harjoittaa.

Muistutat, että lukuisat tutkijat ovat arvelleet, että pieni kitka markkinoilla saattaisi estää pahimmat ylilyönnit, toisi merkittävästi verotuloja, loisi uusia mahdollisuuksia seurata ja tilastoida rahan liikkeitä, ja verottaisi tällä hetkellä aliverotettua finanssialaa.

Viittaat myös niin sanottuun Humen giljotiiniin: siitä millainen maailma on tai kuinka se toimii, ei voida päätellä sitä, millainen maailman pitäisi olla. Voimme siis teoillamme muokata maailmaa.

Ehkä, hän toteaa, mutta tärkeintä on kysyä, ovatko vastaavat toimenpiteet toimineet historiassa, onko niillä ollut positiivia vaikutuksia? Yhdestäkään hallitusten interventiosta markkinoilla, jolla olisi saatu jotain hyvää aikaan, hän ei muista lukeneensa - päinvastoin!

Vastaat, että sinulle tulee mieleen montakin. Aloitetaan nyt vaikka orjuuden ja lapsityövoiman lakkauttamisesta.

Hän vastaa, että hallituksilla on toki tärkeä rooli yksilön vapauksien suojelussa, mutta jos ne puuttuvat markkinoiden hinnanmuodostusmekanismeihin, kuten tämä vero tekee, seuraukset eivät ole koskaan hyviä. Rahoitusmarkkinavero johtaisi meidät peruuttamattoman epäreiluun asemaan.

Mutta… väsyt jankkaamaan ja lopetat keskustelun. Huomaat, että lukkoon lyötyä maailmankuvaa ei voi muuttaa.

Silloin libertaari juhlii Pyrrhoksen voittoaan. Jälleen kerran hän on väsyttänyt vastustajansa puskutraktorimaisella otteellaan. Selvityksesi ja tutkimuksesi hän on tappanut logiikallaan. Arvelusi hän on korvannut varmuudellaan. Keskustelu pyörii kehää. Uuden oppiminen lakkaa.

Taisi olla 1900-luvun filosofisuuruus Bertrand Russell oikeassa todetessaan, että yksi maailman suurimmista vitsauksista on se, että typerät ovat aina ehdottoman varmoja ja viisaat täynnä epäilystä.